Hillittömät juomahimot iski päälle. Jotenkin se, että kaikki hokee vapusta ja aiempien vappujen muistot saa juomisen kuulostamaan houkuttavalta. Viime vappuna mä poltin toisen kerran elämässäni pilvee ja olin totaalisen perseet olalla exän kaverin kotibileissä. Mä olin vielä sillon pyörätuolissa, mutta taiteilin aina perse edellä rappuset ylös, kun kerrostalossa ei ollu hissiä. Humalassa mä jopa nousin seisomaan ja menin kaidetta pitkin pomppien osan rapuista ylös. Siitä jäikin muistoks pysyvä virheasento oikeaan nilkkaan. Mä oon itelleni ja elämälle vihanen siitä miks kaikki on menny niinkun on menny. Jotenkin mua ei nykyään heilauta juhlapyhät muuten kun sen takia, kun kaikki muut vaahtoo niistä ja kaikilla on suuria suunnitelmia kaveriporukalla ja sitten ite vaan istuu himassa läskeilemässä. Tulee sellanen olo, että on tosi surkee ihmisyksilö ja yksinäinen, kun itse on vaan kotona tekemättä mitään. Yks päivä sinne tänne. Kuinka vaikeaa siitä voi olla selvitä? Kuulostaa helpolta, hitto yksi päivähän se vaan on, mutta alkoholistille ja muutenkin mulle ongelmaiselle se on loputtoman pitkä päivä. Pitää varmaan raahata läski perseeni AA:han tänään ja huomenna, narista siellä ja itkee sitä, kun en voi juoda. AA:ssa ihmiset sanoo, että jossakin vaiheessa ajatus "en voi juoda" muuttuu "minun ei onneksi tarvitse juoda"- ajatukseksi. On mulle tosin tullu noita onneks ei tarvii juoda-hetkiä, mutta niitä on tosi vähän. Enemmän on vitutusta ja katkeruutta siitä ettei alkoholistina voi ottaa yhtään. Jokainen jolla on päihdeongelma voi ymmärtää sen, että päihdeongelmaiselle yksi annos on liikaa ja tuhat liian vähän. Life is so unfair!!
Hitto miten kovasti tekis mieli polttaa tupakkaa, ahmia tai soittaa exälle ja alkaa taas sinne suuntaan sähläämään vaikka exällä on jo uus eukko. Syvä huokaus. Addiktiot meinaa ottaa valtaa. Oon tosi väsynykin eikä jaksais edes sählätä, mutta vaikee rauhottua aloilleen, kun tietää ettei saa nukuttua kuitenkaan kunnolla. On taas sellanen olo, kun olis tuli takapuolen alla. Jotain pitäs päästä karkuun. En haluais kohdata demoneitani.
Tuli heitettyä tädin kanssa noin tunnin lenkki kävellen. Lisäks tuli pyöräiltyä tädille ja kotiin eli siihen meni noin 40 minuuttia. Ihan kivasti liikuntaa. Peilikuva järkyttää joka kerta, kun peilin eteen astun. En tosiaankaan ole tyytyväinen siihen. Haluan saada painoa pois!
Kohta on taas ruoka-aika. Syön kasviksia, tonnikalaa, hedelmän ja 40g täysjyväriisiä. Seitsemäks suuntaan ryhmään, jossa menee varmaan taas se pari tuntia.
Tunnen oloni paskaks, kun en juhli vappua vaikka varmaan "pitäs". Tuntuu, että kaikki muut juhlii tänään mutta minä en. Varmasti juhlisin, jos voisin dokata..
Hyvää vappua kaikille! <3
Ei kaikki sitä vappua juhli, vaikka siltä tuntuisikin. En mäkään juhli, enimmäkseen siks, että ei vaan huvita.
VastaaPoistaTsemppiä! :)