Puhu, puhu, puhu

Mä tein jokin aika sitten tosi fiksun että tyhmän teon. Mä annoin pois kaikki isommat vaatteeni, ajatellen että laihdutan enkä sorru ahmimaan ja voin pukea enemmän ihonmyötäisiä vaatteita päälleni. Mutta asiat ei taas menneetkään ihan niinkuin olin suunnitellut. Oon ahminu ja nyt ongelma on mitä hittoo puen päälleni vaatehuoneesta. Mulla on muutama "läskipäivän" paita ja yhdet sellaset housut, mutta that's all.
Etsin ennen iltapalaa yövaatteita ja ahdisti kun ei ollu laittaa päälle, kun kireet kuteet tosin nää olis oikeesti löysiä ellen vaan koko ajan lihos. Nää on kokoa M/L. Pää huutaa vaan f*cking fat!

Kävin ryhmässä vuodattamassa tuntojani ihan kunnolla. Itkin, raivosin, selitin sekavia, mutta se todella autto. Ryhmäläiset on neuvonu, että puhu puhu puhu puhu. Puhuminen auttaa ja niin se auttaakin, mutta aina sillon tällön - liian usein - sen unohtaa ja sulkeutuu hiljaisuuteen kärsimään yksin. Toisaalta ei hetkessä puhumistakaan opi, jos on oppinut sulkemaan asioita sisälleen, koska ei ole ketään jolle olisi voinut puhua tai uskaltanut puhua.



Syömiset meni tänään hyvin. En tupakoinut. Kävin noin 45 minuutin lenkillä. Kävin ryhmässä. Olisin käynyt pyöräilemässä noin 10 kilometriä, mutta kaatosade yllätti ja pyöräilin vain n. 10 minuuttia.

Oon taas lillunu hirveissä itsesäälin syövereissä ettei ihme että olo on hirveä. Mä soitin tänään pitkästä aikaa päihdekuntoutuspaikkaan, jossa olin kuukauden aiemmin hoidossa, ja puhelun aikana mun oma hoitaja sai mut tajuamaan miten oon syyllistänyt noin kuukaus sitten exän kanssa tapahtuneesta hässäkästä itseeni edelleen ja oon senkin varjolla romahdellu sen jälkeen enemmän ja aina vaan pahemmin. Nyt kun asian tiedostan, voin tehdä asialle jotain eli lakata syyttelemästä itseäni. Tehty mikä tehty, asiassa oli monta puolta ja toinenkin osa puoli, exä, joka teki omat valintansa enkä hänen valinnoistaan voi syyttää itseäni vaikka niin "mielelläni" haluaisin, jotta voisin leikkiä jonkin näköistä marttyyria. Sitä kai se on.

Mä toivon, että jaksaisin tehdä huomennakin parempia valintoja ja nousta sängystä ylös tapaamaan päihdetyöntekijää ja psykologia. Onneks ajat on vasta puolenpäivän jälkeen. On jotain toivoa etten ole enää aamukoomassa.
Alkaa väsyttämään jo. Oli sellanen tunnemylläkkä ryhmän aikana ja ilmeisesti pari melatoniiniakin toimii. Jos sitä nukkus tänä yönä vähän paremmin kun edellisinä öinä.
<3